Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.01.2012 - 12:22

Vuosi 2012 on alkanut lumisissa merkeissä: lumikola on saanut liikuntaa riittävästi . Ja kolaajalla on ollut aikaa sitä työnnellä, kun viimeinen pätkä sapattivapaata on alkanut. Tuntuu kuin alkuvuosi olisi mennyt menneitä pähkäillessä: viime alkuvuoden kaaosta ja surua, loppuvuoden leikkauksia ja toipumisia. Ilon pilkahduksiakin toki sain Mellin ja Pluton pentueen muodossa. Rankka vuosi kaikenkaikkiaan, mutta toivotaan, että tuleva vuosi olisi onnekkaampi .

Pikkupentusia on syntynyt  kennel Multakirsuun Taralle ja Ricolle, Ikaalisiin Marikan hoteisiin Lillille ja Plutolle sekä kennel Turbotassuun Lispelle ja Plutolle. Emät ja pennut sekä omistajat voivat hyvin ja pennut ovat likipitäen kaikki löytäneet jo kodinkin. Hienoa . Viime viikonloppuna leivottiin Pimusta (Ansometsän Ametist) AVA eli agilityvalio Pasi Kososen ohjaamana. Saavutuksen tekee vielä hienommaksi se, että Pimu on läpikäynyt vaikean sairauden ja toipunut siitä sinnikkään isäntäväensä tuella .

Ansi sai toisen LUVA-nollansa Lempäälässä 8.1. Enää siis yhtä aginollaa vailla nousu kakkosiin. Nyt treenataan ahkerasti tulevia kisoja varten. Toivotaan vaan ettei juoksu yllätä ihan pian... Suvi on alkanut treenata Tessun kanssa ja toivottavasti yhteinen sävel löytyy kolmosluokan koitoksiin!

Lulu (Ansometsän Lumikukka) kävi hieronnassa Eevalla emäntänsä Liisin kanssa. Liisin mukaan hieronta tuotti tuloksia: seuraavana päivänä Lulu vaikutti isommalta kuin aiemmin :

Heinin ja Juhan koira Rambo on ollut meillä hoidossa. Se leikkii innoissaan Jykin kanssa ja tulee toistaiseksi mukavasti toimeen myös muun lauman kanssa.

Rambo vauhdissa

Rambo, Tessu-vaari ja Jykki

 

24.12.2011 - 21:44

Kortin tekijä Vilja Alasorvari.

Kuvissa Täplä ja Rose, Luka ja Rose, Jykki, Pluto ja Tessu sekä  Ansi, Täplä ja Rose. Kuvasta puuttuu Tara (Mindura Outback Gem, joka on mammalomalla pentuineen Multakirsulassa Tampereella (terveiset Taralle, Taran Toivolle, Taistolle ja Taikalle )

 

03.12.2011 - 13:07

Onpas kulunut pitkä aika viime kirjoituksesta. On ollut niin monenlaista tapahtumaa syksyn aikana. Sisarukset Rose ja Täplä, jotka täyttävät nyt joulukuussa 14 vuotta, ovat molemmat läpikäyneet ison leikkauksen. Rosen maha reistas syyskuussa ja hampaita päästiin hoitamaan vasta lokakuussa eläinlääkäriasema Oivassa. Useita haljenneita ja vaurioituneita  hampaita poistettiin onnistuneesti, mutta krohnauksen syyksi eläinlääkäri arveli äänihuulten vieressä olevia limapusseja, jotka olivat pullistuneet ulopäin vaikeuttamaan hengitystä. Niinpä Rose operotiin Hakametsän eläinlääkäriasemalla 28.10. Ulospullistuneet limapussit poistettiin, mutta toimenpiteessä epäiltiin että sillä olisi myös sydämen vajaatoimintaa keuhkoissa olevan pienen varjostuman takia. Niinpä se sai pitkän antibioottikuurin lisäksi myös parin viikon nesteenpoistolääkityksen. Kun menimme jälkitarkastukseen 15.11, niin sydänlääkärin konsultaation perusteella nesteenpoistolääke voitiin lopettaa. Leikkausarvet ja ikenet olivat hyvin parantuneet, mutta Rose ei meinannut herätä rauhoituksesta millään. Parin herätyspiikin ja parin tunnin unen jälkeen Rose kuitenkin virkosi onneksi. Mikäli yskää tms ilmenee, on syytä tehdä sydämen uä tutkimus. Rose on voinut oikein hyvin, pientä rohnausta aika ajoin on, mutta sen kanssa on opittu elämään.

Täplä sai 8.11. kohtauksen, jota ensin epäilin epilepsiakohtaukseksi, koska sillähän on ollut harvakseltaan 7 vuotiaasta lähtien lieviä poissaolokohtauksia. Se oli aivan jäykkä, istua toljotti laajentunein silmin ja kävely oli epävakaata. Se teki tarpeensa ulos ja juotin sille elektrolyyttiliuosta ruiskulla. Tilanne hellittikin samana päivänä, mutta se oli varsinkin mahastaan jännittynyt ja annoinkin sille sitten annoksen kipulääkettä Pipi:n vo-avustajan neuvon mukaan. Meillä olis sitten aika eläinlääkäriasema Pipiin muutaman päivän päästä, vaikka tilanne oli kipulääkkeen antamisen jälkeen  lauennut. Taina huomasi heti, että Täplän maha oli oudon pullistunut ja ultrassa siellä näkyikin vatsaontelon täyttävä kasvain, joka oli kiinnittynyt pernaan. Keuhkokuvat olivat puhtaat ja sydämen pienestä sivuäänestä huolimatta Taina arveli, että kasvain voidaan leikata.Täplä leikattiin 18.11. ja onneksi en pitkittänyt leikkausta, koska kasvain oli viikon aikana kasvanut entisestään. Eli Täplän aiemmin saama kohtaus olikin kipukohtaus, kun kasvain oli painanut sisäelimiä. Täplä toipui hienosti leikkauksesta ja oli muutaman päivän päästä reipas haukkuva oma itsensä. Se nimittäin ei ollut inahtanutkaan tämän episodin aikana.

Alla kuva Täplän kasvaimesta ja Täplästä toipilaspaita päällään. Pidin sillä tötteröä päässä vain poissaollessani.Perna yläosassa ja omenan kokoinen kasvain alap.

Lokakuussa meillä vieraili Annika Hilkka-koiransa kanssa eli Ansometsän Lumikki. Annika on aloittanut Hilkan kanssa agilityuran. Hilkka on Tessun ja Täpin (Ansometsän Kultahippu) tytär. Siis Täplän tyttärentyttärentyttärentytär...

Astutusreissuja on syksyn mittaan kertynyt kolmelle pariskunnalle. Tara on astutettu Ricolla ja Tara odottaa pentujaan syntyväksi itsenäisyyspäivän aikaan Sadun hoteissa kennel Multakirsuun.

Plutolla kävi morsian Ikaalisista: pikkuruinen Lilli ( Rippendall´s My Lady). Muutama lilliplutti sieltä on tulossa maailmaan tammikuun alussa. Lisäksi Plutolla kävi toinenkin morsian: Turbotassun Lisbeth, joka on menossa ultraan ensiviikolla. Toivotaan että pikkulissuja syntyy Turbotassun kenneliin

Ruotsista oli Suomeen tulossa ihanainen sileä, trikki russelityttö, mutta eri vaiheiden ja hankaluuksien jälkeen tämä yritys kaatui, eilen lopullisesti. Ehkä on tarkoitus, että lunastan lupaukseni olla enää tuomatta uutta russeliainesta muista maista . Eikä sitä uutta verta ole niin helppoa enää saadakaan.

Ansi (Terrestrial Agatha RAbiata) sai ensimmäisen Luva nollansa Riihimäellä 16.10. toisissa kisoissaan. Jatkamme Ansin ja Pluton kanssa treenaamista ProCaniksessa vuoroviikoin. Lukan kanssa treenataan edelleen tokoa samassa paikassa. Keräämme kisaintoa ensi vuoden koitoksiin .

Jykki (Glandenthal Yukki) on asettunut taloksi. Sen sterilisaatioleikkaus siirtyi yllättäneen alkaneen juoksun takia joulukuulle 16.12.

Jykki ja Pluto

 

28.09.2011 - 13:53

Kyröskosken pentunäyttelyssä 21.8.2011 tuomarina oli Harto Stockmari. Ansometsän Omega l. Rambo KPja  ROP-pentu ja Ansometsän Hymy  l. Hymy KP, VSP pentu.

Rambon arvostelu: Ryhdikäs urospentu, jolla oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen pää. Hyvä ilme. Vankka kuono-osa. Hyvä kaula, runko.  Hyvä etuosa. Oikein kulmautunut takaosa. Hyvä hännänkiinnitys ja kanto. Liikkuu ryhdikkäästi, tehokkaalla, joustavalla askeleella. Hyvä käytös.

Kuvassa voitokkaat Ansometsän pennut:

Korpelan metsästymajalla järjestettiin ensimmäinen russeleiden MH-kuvaus, jonka kuvaajina toimivat Marina Bast ja Kai Tarkka. Kokeenohjaajana oli Pirjo Kelloperä ja toimitsijoina iso joukko mh-toimitsijoita. Kokeen läpäisi 18 russelia, 1 muunrotuinen ja 1 keskeytti.  Näsinlinnojen Jeppe (Ansometsän Bastilion) ja Lehtisen Eevan Kisa (Mc Madamy of the Crafty Clan) suorittivat kokeen hyväksytysti. Kaikkien tulokset löytyvät koiraNetistä http://jalostus.kennelliitto.fi/frmTulokset.aspx?R=345&A=3&K=MH kun klikkaa ao koiran nimeä ja MH suoritettu painiketta.

Terrestrial Moonstruck eli Pluto suoritti MH-luonnekuvauksen hyväksytysti.  
 
1a Kontakti tervehtiminen-4-ottaa itse kontaktia ja vastaa siihen
1b Kontakti yhteistyö- 3 -lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut testinohjaajasta
1c Kontakti käsittely - 3 - hyväksyy käsittelyn
 
2a Leikki 1 leikkihalu - 3 - leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2b Leikki 1 tarttuminen - 3- tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2c Leikki 1 puruote ja taisteluhalu - 3 - tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/korjailee otetta
 
3a Takaa-ajo 1. kerta - 3 - aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia , seuraa koko matkan saalista
3b Tarttuminen 1. kerta - 2 - ei tartu, nuuskii saalista
3a Takaa-ajo 2. kerta - 3 - aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
3b Tarttuminen 2. kerta - 2 - ei tartu, nuuskii saalista
 
4. Aktiviteettitaso - 4 - tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen
 
5a Etäleikki kiinnostus - 3 - kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b Etäleikki uhka/agressio - 1 - ei osoita uhkauseleita
5c Etäleikki uteliaisuus - 2 - saapuu linjalle aktiivisen avustajan luokse
5d Etäleikki leikkihalu - 2 - ei leiki - osoittaa kiinnostusta
5e Etäleikki yhteistyö - 1 - ei osoita kiinnostusta
 
6a Yllätys pelko - 3 - väistää kääntämällä  katsettaan pois haalarista
6b Yllätys puolustus/aggressio - 1 - ei osoita uhkauselkeitä
6c Yllätys uteliaisuus - 4 - menee haalarin luo, kun ohjaaja edennyt puoliväliin
6d Yllätys jäljellejäävä pelko - 3 - pieni niiaustai nopeuden vihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen
6e Yllätys jäljellejäävä kiinnostus -  2 - pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla
 
7a Ääniherkkyys pelko - 3 - väistää kääntämättä pois katsettaan
7b Ääniherkkyys uteliaisuus  - 4 - menee räminälaitteen luo, kun ohjaaja edennyt puoliväliin
7c Ääniherkkyys jäljellejäävä pelko - 3 - pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen
7d Ääniherkkyys jäljellejäävä kiinnostus - 2 - pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohitus-kerralla
 
8a Aaveet puolustus/aggressio - 2 - osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
8b Aaveet tarkkaavaisuus - 4 - tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c Aaveet pelko - 3 - on enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
8d Aaveet uteliaisuus - 3 - menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
8e Aaveet kontaktinotto aaveeseen - 4 - ottaa itse kontaktia avustajaan
 
9a Leikki 2 leikkihalu - 3 - leikkii, aktiivisuus lisääntyy/ vähenee
9b Leikki 2 tarttuminen - 3 - tarttuu esineeseen viiveellä/etuhampailla
 
10 Ampuminen -3 - kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms , mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen
 

Lisää kuvauksesta löytyy: http://www.kennelliitto.fi/NR/rdonlyres/66B93581-73A0-4C6E-95E2-DBD1D13D7C65/9306/kuvauslomake_06_20091.xls

Hemmo Lukanpoika ja emäntänsä

Kisa ja aaveet

Kisa lähti välillä jäljelle - 1min45s - täpärälle meni!

Ansi (Terrestrial Agatha Rabiata) aloitti agilityuransa Nokialla10. syyskuuta kahdella radalla. Tulokset tulivat molemmista, mutta kieltoa pukkas ensin muurilla ja sitten hypyllä. Kontaktit sujuivat hienosti pysähtyen ja samoin pujottelu. Ja pitihän sitä kerran käydä tuomaria tervehtimässä  .

Ansin toinen rata Tonin kuvaamana: http://www.youtube.com/watch?v=bEOWc2fzLR4&feature=mfu_in_order&list=UL

Ansi juoksu alkoi 18.9., joten Takut:in startit Tampereella peruuntuivat.

Rose  kävi eläinlääkäriasema Oivassa 10.9. lauantaina. Alunperin piti tarkistaa Rosen hammaskalustoa mahdollisen fistelin takia, mutta samalla viikolla Rosella alkoi ripuli. Se taas puolestaan alkoi kovasta oksennus kakomiskohtauksesta, jolloin suusta tuli valkoisia vaahtopalloja noin tunnin ajan. Ripuli muuttui tumman veriseksi. Oivassa Rose tutkittiin perinpohjin, rtg, ultra ja verikokeet, mutta mitään selvää syytä ei löytynyt. Ei edes anemiaa. Vierasesineestä jäi jonkinlainen epäilys (kangasta tms.?). Roselle tiputettiin nestettä ja se sai pahoinvointilääkettä. Jatkohoitona Tysolin-antibiootti ja antepsin muutamaksi päiväksi (+ rutkasti hellyyttä ja huomioita). Riisi-kanaa Rose olikin jo jonkinaikaa nauttinut. Vähitellen uloste kiinteytyi, mutta verikakkoja tuli kaikenkaikkiaan pari viikkoa. Rose oli tosi nuutunut aluksi mutta virkistyi tiputuksen jälkeen ja muutenkin palautui ennalleen pikkuhiljaa. Nyt on varattuna uusi aika - toivottavasti silloin päästään hampaita tutkimaan .

 Rose Näsinlinnojen mökillä kesä 2010

Lisää dramatiikkaa: maanantai-iltana nartut Rose, Täplä ja Tara (jolla juoksu alkamassa)olivat päässeet remmilenkille. Kotona pimeässä päästin epähuomiossa Jykin tarhasta ottamatta sitä ensin remmiin, jolloin Tara syöksyi ärähtelemään Jykille. Niipä siinä takanani Jykki tempas Taraa niskoista kiinni ja piti otteessaan mun riuhtoessa sitä irrottamaan otteensa. Huutoni kuului varmaan kilometrien päähän. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen Jykki irroitti otteensa ja Tara juoksi pois. Se oli aivan veressä ja paniikissa suihkutin sen nähdäkseni, mistä verta tulee. Käärin sen froteelakanaan kuitenkaan enempää tutkimatta ja pesin samalla vertavuotavat käteni. Kirsin Hanski lähti kuskaamaan meitä Tampereelle eläinlääkärille. Asiallinen ja ystävällinen eläinlääkäri tutki Taran huolellisesti ja totesi että koira on säikähtänyt, mutta ei sokissa eikä  yhtään reikää eikä vammaa näkynyt. Se sai kipulääkkeen pistoksena ja ohjeen seurata sitä mahdollisten sisäisten vammojen varalta. Siitä jatkoimme Acutaan, jossa paikattiin emännän vasempaan käteen tulleet vammat. Tikkejä ja anbioottikuuri. Olin aivan varma, että Jykki joutuu perheestämme lähtemään yhteenoton takia, mutta asiaa mietittyäni vuorokauden verran tulin siihen tulokseen, että Jykki puolustautui ja puremat käsiini eivät tulleet siltä vaan Taralta, joka epätoivoisesti yritti päästä otteesta. Pyrin jatkossa olemaan huolellisempi  kyseisissä tilanteissa.

Tara l. Mindura Outback Gem on nyt Tarjalla hoidossa juoksun takia. Tiputtelua ei vielä ole ollut. Multakirsun Sadun http://personal.inet.fi/koti/multakirsun/puppies.html  on tarkoitus on astuttaa Tara uroksella Multakirsun Magicmiracle. Yhdistelmä  koiraNetissä: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=ER16915/03&ReknoE=FIN53270/05 . Toivotaan, toivotaan, että kaikki sujuu suunnitellusti.

Tara kesä 2011

 

Kirjoittaja

Jackrussellinterrierien kanssa elämä ei ole pitkästyttävää. Eli kertomuksia Ansometsän russeleiden elämästä ja harrastuksista, kirjurina emäntänsä Leena

 

Ansometsän kävijöitä
Vierailija